Skip to content

PAAVO IISAKKI LUKKAROINEN 1930-2019

Perustajajäsen, kunniaylisanaseppo

Sunnuntai-iltana syksyn ensimmäisenä päivänä meidät saavutti suruviesti. Ristikkokustantaja,
kunniaylisanaseppo Paavo Iisakki Lukkaroinen oli siirtynyt ajasta iäisyyteen 89 vuoden iässä.
Paavo syntyi 15.7.1930 Vihannissa. Meidän tietoisuuteemme hän tuli perustamalla 1970-luvun alussa isoveljensä Matin kanssa Iisakin Julkaisut Oy:n.

Sitä ennen hän oli ehtinyt toimia mm. kirjanpitäjänä, autokauppiaana, huoltoasemaketjun aluejohtajana ja mainostoimisto-yrittäjänä. Iisakin Ristikot ja Turilas tulivat silloin vielä aika pienille ristikkolehtimarkkinoille. Heillä oli kyllä ollut ristikkolehtisuunnitelmia jo ennen kuin Suomessa oli ristikkolehtiä.

Aluksi kaikki ristikot olivat Lukkaroisten lähipiirin toteuttamia. Suvussa oli muitakin hyviä piirtäjiä kuin Paavo ja Matti. Näissä ristikoissa oli muutenkin jotenkin uudenlainen ote ja ne saivat heti paljon kannatusta. Lukkaroiset olivat tulleet jäädäkseen. Keskuspaikaksi muotoutui omakotitalo Haukiputaalla, jossa kuopus Mikko (s. 1965) vielä tuohon aikaan asui. Kotoa olivat jo muuttaneet Riitta (1952), Pekka (1953) ja Kati (1956). Paavon vaimo Anna hoiti yrityksen kirjanpidon ja tilausten käsittelyn ja tarkasti ratkomalla kaikki ristikot yhdessä Paavon kanssa. Samalla he pisteyttivät ristikot vaikeusasteen mukaan ja huolehtivat, että jokaisessa lehdessä on oikea määrä kaikentasoisia tehtäviä.

Avustajakunta laajeni ja mukaan tuli aika pian nykyisinkin tuttuja laatijanimiä, allekirjoittaneen lisäksi mm. Aulis Lehto, Aulis Autio ja Pekka Joutsi sekä jo edesmenneet Aulikki Nenonen ja Veikko Sandberg. Veljekset jakoivat laatijat keskenään, kumpikin koulutti omansa. Kolmanneksi lehdeksi tuli Krypto, joka ilmestyi muutaman vuoden, samoin Piilosana-lehti. Lukkaroisen veljekset innostuivat kummatkin piilosanoista, niinpä laatijat Maija Paavola ja M. J. Vihanti olivatkin oikeasti Paavo ja Matti.

Matin ristikoiden ympärille perustettiin Matin Helpot Ristikot ja myöhemmin Sylvin Helpot Ristikot, luonnollisesti Matin vaimon nimen mukaan. Veljekset päättivät lähteä omiin suuntiin ja Matti perusti noille nimikkolehdilleen oman firman. Iisakkiin jäänyt tekijäjoukko aloitti Paavon johdolla yhden luovimmista kausista Suomen ristikkohistoriassa. Syntyivät ensimmäiset oikeasti visaiset ristikot (helpompien lisäksi tietenkin) ja erilaiset uudet ideat sekä teemat täyttivät lehtien sivut. Se oli positiivisen kilpailun aikaa laatijoiden kesken.

Siihen uomaan syntyi myös Sanaristikkoseura Sanasepot ry vuonna 1981. Sekä ensimmäinen puheenjohtaja Veikko Nurmi että kustantaja Paavo I. Lukkaroinen saivat sittemmin seuralta kunniaylisanasepon tittelin. Paavo tarjosi seuralle vakituista palstatilaa Iisakin Ristikoista. Toki heiltä tuli myös uusia lehtiä, mm. Nasta Ristikot ja Iisakin Iisit Ristikot ja Turilas muuttui Vipuseksi.

1990-luvun alussa Paavo ja Anna katsoivat ajan sopivaksi ja myivät lehtensä Kolmiokirjalle. Paavo laati ja piirsi vielä usean vuoden ajan näihin lehtiin, mutta hän ei halunnut enää niin tiiviisti olla ristikoissa kiinni. Häntä nähtiin vain harvoin yhteisissä tapaamisissa, mutta hän piti kyllä moneen tuttuun yhteyttä puhelimitse.

Paavo nukkui rauhallisesti pois Oulussa lastensa ja heidän puolisojensa läsnäollessa.

Sanaristikkoseura kunnioittaa meille läheisen ja koko alallemme keskeisen henkilön muistoa.

Erkki Vuokila