Kesäpäivät 2019 Lappeenrannassa 26. - 28.7.2019

Lyhennelmä Sakari Pajakosken Sanaseppo 3/2019 -lehdessä julkaistusta kesäpäiväartikkelista

Vuoden kohokohta, kesäpäivät 2019, on onnellisesti ohi. Toimittajalla oli ilo ja kunnia osallistua tämän vuoden kesäpäivien järjestelyihin yhdessä Saimaanmainioiden kanssa. Kiitos luottamuksesta. Säkkikaupalla toimitti ilmojen haltija lämmintä ilmaa ristikkoväelle. Kun meni sisätiloihin, tuntui hetken viileämmältä, mutta tunti pienessä kokoushuoneessa ajoi kansan nopsaan takaisin varjopaikkaan ulkosalle. Olimme varanneet ohjelmaan virallista ohjelmaa vain ns. pakolliset: Avauspuheenvuorot, kimpparatkonta ja yhteiskuva. Tehtäviä osallistujat toivat riittävästi. Näkyivät hyvin kelpaavan. Vastapainoksi tarjoilimme vieraille annoksen paikallisia herkkuja vatsalle ja myös silmille.

Perjantaina teimme bussiretken Lemin Säräpirtille. Säräpirtin liikeidea on, että jokainen saa syödä niin paljon kuin vatsanahka antaa myöten. Parhaat pääsivät neljään annokseen, mutta kovin moni näytti lopettavan jo ensimmäisen jälkeen.

Lauantaina askarreltiin kimpparistikon parissa pari hikistä tuntia. Skyttä ja Joutsi olivat jälleen panneet parastaan. Oma ryhmäni ei tällä kertaa pitänyt tehtävää ylivaikeana, vaikka toista tuntia sen ääressä puursimmekin. Yläreuna aukesi lopulta, kun veteraani Nyyssönen hoksasi Raid-koukun. Pronssikaan ei ole häpeä.

Ihan kaikki eivät halunneet osallistua hikiseen ratkontakokeeseen. Pieni mutta sinnikäs ryhmä suoritti pirteän kävelyretken Lappeenrannan keskustaan. Tarjolla oli kasvitiedettä, kauniita maisemia ja muutama pakollinen nähtävyys.

Lounaaksi Kaarina ja Riitta toimittivat vetyjä ja atomeita tarkasti ennakkotilausten mukaisesti. Toinenkin paikallisherkku saatiin näin testatuksi.

Iltapäivä kului leppoisasti erilaisia tehtäviä ratkoen. Ekin toimesta saimme kisapaikalle myös päivän Ilta Sanomat.

Päivälliselle siirryttiin ravintola Prinsessa Armaadalle. Saimme hyvän ruoan lisäksi kuulla Armaadan tarinan ja sokerina pohjalla itse Willimiehen kertomana tarinoita 1600-luvun Lappeenrannasta.

Kaikki loppuu aikanaan. Päätöstilaisuuden aikaan sunnuntaina oli vielä +30 astetta, mutta seuraavana yönä Lappeenrannassa mitattiin jo vilpoinen +2 astetta.